tiistai 31. toukokuuta 2016

summer fiilings

Mun mielestä on niin ihanaa kun iltaisin voi olla ulkona kavereiden kanssa ja on lämmin. Muutenkin tää ihana ilma on ollut ihan sanoinkuvailemattoman ihanaa. Oon viettänyt mahdollisimman paljon ulkona aikaa, pyöräillen, kaverien kanssa ja yksin pihalla. & nyt kun oon alkanut tervehtymään niin pääsen treenamaan ulkona ja lenkeille! Tänään vihdoin pääsin salille, mulla oli noin 2 viikon tauko, ja oli niin ihanaa päästä taas treenaamaan. Sitä ennen näin mun hyvää ystävää pitkästä aikaa, käytiin syömässä ja puhuttiin ihan kaikesta! Tuli niin ihana olo kun nähtiin taas, ois parasta jos saatais nähtyä useemmin, tää sama tilanne mulla on muutaman muunkin mun kaverin kanssa! Eilen olin koko päivän Helsingissä luokan kanssa, en oottanut reissulta oikeestaan mitään. En oottanut mitään ihanaa ja ihmeellistä, mikä jää mun mieleen kauaksi aikaa enkä mitään huonoakaan. Meillä oli just sellasta mitä en osannut odottaa, ihanaa! Shoppailtiin, syötiin, osattiin mennä oikeeseen ratikkaan, ostettiin tuoreita mansikoita, pyörittiin Linnanmäelle kaikissa mahdollisissa laitteissa ja bussimatkalla oltiin niin väsyneitä ja ilosia. Otin kameralla & puhelimella vähän kuvia, teen niistä aika varmasti postauksen tämän viikon aikana. Nää kuvat oli lauantai illalta kun olin Jaden kanssa! Miten te ootte viettänyt näitä lämpymiä päiviä? 


torstai 26. toukokuuta 2016

birds


keskiviikko 25. toukokuuta 2016

fiiliksii

Mun oli ihan pakko tulla jakamaan nää kuvat teille! Vois sanoo, että aika normaaleita kuvia, mutta itse tykkään näistä melko paljon, mitä mieltä te ootte? Tykkään kuvata luontoa paljon ja muutenkin kulkee luonnossa varsinkin kesällä.. ja keväällä ja syksyllä, ja välillä ehkä vähän talvellakin. Mulla on sellanen tunne, että tänne tuun jakamaan jonkin verran luontokuvia, miltä se teistä kuulostaa?
Toivon nyt niin paljon, että tää flunssa, joka mua on nyt pari viikkoa kiusannut, hellittäis otteensa ja päästäis mut ulos useemmin. Pääsisin näkemään kavereita ja elämään mun normaalia arkea enemmän. Tajusin just kun kirjotin ton, että eihän sitä perus arkea niin kauheasti ole. Viimeiset viikot peruskoulussa on käynnissä nyt, ( jos pääsisin edes sinne kouluun niin ois jeees... ), sitten alkaa kesäloma! Ehdin siinä viikon lomailemaan ja sille viikolle on aika lailla kaverien näkemistä ja muutakin tekemistä kunnes sitten toisella (loma)viikolla suuntakin Hämeenlinnaan. Siellä asustelen pari viikkoa mun kummeilla ja työskentelen! Sain siis sieltä kesätöitä kahdeksi viikoksi ja uskon, että siitä tuun teille jotain fiiliksiä kertomaan. 
Huomenna pääsen jo toivottavasti taas treenamaan, ollut niin kova ikävä sitäkin.. & kaupungille mun parhaan ystävän kanssa, pitäisi löytää bikinit ja muutama muu juttu kesää varten, nääkin on pitänyt hommata jo jonkin aikaa mutten vaan oo saanut aikaseksi. Viimiset päivät peruskoulussa on nyt käsillä, en ees käsitä sitä. Kai se tässä pikku hiljaa mulle selkenee, että lähden tuolta ja sitten ei sinne enää palata. Odotan silti niin paljon, että pääsen tuolta koulusta pois.  Normaaleja koulupäiviä tuskin enää on, kaikki kokeet on ohi ja ens viikolla lähetään Helsinkiin luokan kanssa. 
Odotan niin paljon koulun loppua, loman alkua, kesätöitä, valokuvaamista, kavereiden kanssa oloa, jäätelöä, treenamista ja sitä vapauden tunnetta, kun ei oo koulua. Silti oon onnellinen tässä hetkessä ja en haluu, että tää menee liian nopeesti ohi.. Tää kevät on ollut kaikin puolin ihanaa aikaa, vaikka välillä on ollut niitä kuuluisia vastoinkäymisiäkin, mutta tämän vuoden alkuosaa muistelen silti hyvällä mielellä. Millanen teidän kevät on ollut? Mitä mieltä ootte tämmöisistä fiilis ja höpöttelypostauksista?