perjantai 20. toukokuuta 2016

Sannin keikkakuvii!


 Nää kuvat on Sannin keikalta, jossa olin pari kuukautta sitten. Keikoilla kuvaamista en oo oikeestaan ennen tehnyt, joten tää oli se ensimmäinen kerta. Haluun vielä uudestaan, todellakin! Ois tosijees päästä nyt kesän aikana mahdollisimman monelle keikalla kuvaamaan. Kuvia tuli otettuu monia, osa oli tosi epäselviä ja heilahtaneita, mutta osa miellytti omaa silmää ainakin näin ekoiksi kuviksi. Mitä mieltä te ootte? Onko teillä jotain vinkkejä keikoilla kuvaamiseen?
Ois ihanaa kehittyy keikkakuvaamisessa, koska se on omalla tavallaan niin erilaista. Ja onhan se muutenkin kivaa, samalla pääsee kuuntelemaan musiikkia ja kokemaan sen fiiliksen. Tuolla Sannin keikalla fiilis oli ihanjees, tuli ihan yllättäen, että mentiin sinne joten yllätti positiivisesti! Sannin ääni oli livenä tosijees, tykkään muutenkin, mutta paikan päällä se oli vielä enemmän mieleen kuin just vaikka spotifysta kuunneltuna! Niinkuin yleensäkkin musiikki on. Anyways toivon, että tykkäsitte kuvista ja palautetta ois kiva saada, koska haluan kehittyä tässä ja uskon, että niin tulee käymäänkin!

14 kommenttia:

  1. Mun mielestä sä olet saanut kyllä tosi hyviä ja kivoja kuvia! :) Mä käyn itse niin harvoin keikoilla, että mulla ei keikkakuvauksesta ole kyllä yhtään kokemusta :D Sulla on ihana blogi ja ihan sikasöpö blogin nimi, awws! ♥ Mahtava, että olet löytänyt jonkun mieluisan harrastuksen ja oikein paljon tsemppiä sen kanssa puuhailuun! Valokuvaus on kyllä itsellekin ihana harrastus ja henkireikä stressin poistoon :)

    http://bottleoflove.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Joo tääkin oli mun eka kokemus ja olin ihan innolla siellä kuvaamassa, suosittelen kokeileen joskus! Oon joskus ennenkin blogannut ja nyt oli pakko palata tähän uudelleen, tää lisää valokuvaukseenkin motivaatiota! :) Kiitos paljon koko kommentista :)

      Poista
  2. Tosi upeita ja tunnelmallisia kuvia! Keikkakuvaus on kyllä haastavaa varsinkin jossain Hartwallilla, kun on itse suht kaukana lavasta :D

    http://turkoosivadelma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Varmasti onkin vaikeeta ja haastavaa tollasilla "isommilla" keikoilla, tää oli aika pieni joten oli siinä asiassa ainakin helpohtavaa:)

      Poista
  3. Vau, tosi hienoja kuvia! Mä oon ite aina niin fiiliksissä keikoilla etten kerkiä ottaa edes niitä heilahtaneita kuvia, saatikka sitten tämänlaisia hyviä... :D Viime kesänkin keikoilta on muistossa vain pari videopätkää ja fanipaitoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! :) Videot keikoilta on ihania kun niihin voi palata jälkeenpäin!

      Poista
  4. Onpa upeita, etenkin kaksi viimeistä! Tykkään myös paljon keikkakuvaamisesta, siinä vaan on sitä jotain :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Siinä on sitä jotain mikä siitä tekee niin upeeta, kiitos paljon!

      Poista
  5. Tosi hyviä kuvia ja muutenki kivan olonen blogi :) Taidan alkaa seurailemaan :)

    http://sofiaidaanneli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Hyviä kuvia ja Sanni on niin ihana!

    https://m-stay-fresh.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Tykkään todella paljon tästä sun ulkoasusta, jotenkin ihanan erilainen :). Sanni on kyllä aivan ihana!

    http://www.noraadler.com/

    VastaaPoista